Toimintakertomus 2015

Kertomusvuosi oli Muhoksen Urheilijoiden toiminnassa 70. Vuoden aikana toimintaa oli jalkapallo-, salibandy- sekä kuntojaoston puitteissa.

Seuran tavoitteena on ollut edistää liikuntaharrastusta toiminta-alueellaan sekä luoda jäsenilleen mahdollisuudet harrastaa monipuolista kilpa- ja kuntourheilua omien edellytystensä mukaan. Painopiste on ollut junioritoiminnassa.

Vuoden aikana jatkettiin muhoslaisten urheiluseurojen ja kunnan välistä yhteistyötä liikuntaharrastuksen kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi Muhoksella. Yhteistyö näkyi mm. liikuntapaikkojen kehittämistyössä ja tulevien investointien tärkeysjärjestyksen määrittämisessä. Yhteistyötä tehtiin yleisurheilutoiminnassa Laitasaaren Vedon ja kunnan liikuntatoimen kanssa esimerkiksi kunnanmestaruuskisojen järjestämisessä.

Hallinto

Seuran toimintaa johti edellisen vuoden syyskokouksen valitsema johtokunta, johon kuuluivat seuraavat henkilöt: Aimo Manelius pj, Esa Koskela vpj, Mari Retsu siht, Pekka Keränen, Jouko Karhunen, Ilkka Mäkeläinen, Erkki Väätänen, Matti Kellokumpu ja Eeva-Maria Karhu.

Kokoukset

Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 23.3.2015 ja syyskokous 29.11.2015. Johtokunnan kokouksia pidettiin viisi kertaa. Jaosto ja joukkueet kokoontuivat kerran toimintavuoden aikana. Joukkueet pitivät lisäksi omia palavereitaan. Salibandykauden päättäjäiset pidettiin 17.5 Koivussa ja Tähdessä.

Kilpatoiminta

Salibandyn piirisarjaan osallistui kevätkaudella B-tyttöjen joukkue. Syyskaudella piirisarjoihin osallistui neljä juniorijoukkuetta. Naiset osallistuivat 3 divisioonaan ja 2003, 2004, ja 2005 ikäluokat omiin piirisarjoihin. Tämän lisäksi joukkueita osallistui muihin alueen turnauksiin kuten Leijona Liigaan, Oulu Cup:iin ja Oxdog:iin. Paikallisesti harjoituksia pitivät lisäksi 2006-2007, 2008-2009 juniorijoukkueet ja miesten harrastejoukkue. Jalkapallo siirtyi kesän jalkapallokerhoa ja Mikan 99 joukkuetta lukuun ottamatta Ponkilan Panttereille.

Tarkemmat tiedot jalkapallo- ja salibandyjaoston toiminnasta selviävät sen omasta toimintakertomuksesta.

Kuntotoiminta

Aktiivista kuntotoimintaa harrasti miesten sählyryhmä.

Kuntojaosto piti junioreiden yleisurheilun kunnanmestaruuskisat Ponkilan urheilukentällä yhteistyössä Laitasaaren Vedon ja kunnan kanssa.

Muu toiminta

Joukkueet järjestivät erilaisia talkoita ja myyntikampanjoita seuran varainhankinnan tueksi. Seuralla oli kesällä Oulun Osuuspankin tuella palkattuna yksi muhoslainen tyttö, jonka tehtäviin kuului jalkapallokerhon ja syksyn salibandykoulun apuohjaajana toimiminen.

Seuran talous

Suurin tulolähde on pelaajilta perittävät kausimaksut. Lisäksi merkittävää tukea on saatu Muhoksen kunnan toiminta-avustuksesta ja Muhoksen Lions Clubilta. Joukkueilla on ollut lisäksi sponsorisopimuksia eri yritysten kanssa. Jonkun verran tuloja on tullut myös talkootoiminnasta ja tuotteiden myynnistä.

Seuran kolme tiliä muutettiin yritystileiksi ja niiden laajat käyttöoikeudet annettiin Aimo Maneliukselle ja Pekka Keräselle. Lisäksi 1999 joukkueen tiliin annettiin Marjo Laitalalle laajat käyttöoikeudet.

Muhos 13.3.2016

Muhoksen Urheilijoiden johtokunta